Sanojen virtaa

-Blogi-

Viime vuoden kesällä ilmoittauduin draaman kirjoittamisen kesäkurssille. No, se ei toteutunut.

Vertaisarviointiryhmät kirjallisuusterapiaopinnoissa ovat nyt puolessa välissä.

Ei aikaa

25.09.2022

Kirjoittelen usein pieniä hajatelmia, ajatuksenpätkiä, haikuja. Laitan ylös hauskoja sanoja, kuulemiani sanontoja tai mieleen välähtäneitä uudissanoja. Maailma ympärillämme kutsuu hämmästelemään ja ahdistumaankin. Siitä tulee mieleen vaikka mitä.

Kun joku viesti alkaa sanoilla "onneksi olkoon", mieleen tulee muutamakin asia.

1. Kaukainen Amerikan setäni on kuollut, ja minä olen ainoa perillinen.
2. Olen voittanut arpajaisissa jonkin huikean rahapalkinnon.
3. Minut on valittu otantaan, jonka ihmiset saavat mahdollisuuden osallistua sähköpolkupyörän arvontaan. Kunhan on ensin vastannut...

Kivoja uutisia

08.09.2022

Tällä viikolla olen saanut muutaman oikein kivan uutisen.

Stilisointi

01.09.2022

Kirjoitusprosessi meni taas niin kuin ennenkin.

Jos asunnossasi ei ole kirjahyllyjä tai tila on muuten finito, niin tässä hyvä vinkki kirjojen säilytykseen. Todella kätevää.

Kirjoituskaverille siis myös tiedoksi - kirjoja voi oikeasti säilyttää verhotankojen päällä ;)

Rankkaa hommaa

22.08.2022

Kun kirjoittaa pidempää tekstiä, siinä on omat haasteensa.

© 2023 Terhi Lavonen. Tehdaskatu 6, 24100 SALO. Kaikki oikeudet pidätetään.
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita